Share on FacebookTweet about this on Twitter

Oireet

neito

Tuberkuloosin oireet voivat olla monenlaisia.

Tuberkuloosin tyypillisimpiä oireita ovat yli kolme viikkoa kestävä yskä ja yskökset (keuhkoista nouseva lima). Sairastunut voi kuumeilla, laihtua ja hikoilla voimakkaasti öisin. Hänen yleistilansa ja ruokahalunsa saattavat heiketä. Oireita voi olla muitakin, riippuen siitä mikä elimistön osa on sairastunut.

Oireet kehittyvät yleensä hitaasti. Alkuvaiheessa ne ovat usein vähäisiä ja epämääräisiä. Henkilö voi olla myös oireeton. Kuitenkin pienillä lapsilla voi kehittyä nopeasti vakava sairaus.

Nämä oireet ovat yleisiä merkkejä muistakin sairauksista. Tutkimusten avulla voidaan selvittää, onko kyseessä tuberkuloosi. Henkilön, jolla on yksi tai useampi näistä oireista, tulisi mennä lääkäriin.

Oireet

Kuinka pian tuberkuloosin oireet tulevat esiin, jos on saanut tartunnan?

Sairastuminen tartunnan jälkeen riippuu henkilön iästä, vastustuskyvystä ja pienellä lapsella mahdollisesta rokotussuojasta. Alle viiden vuoden ikäiset lapset, jotka eivät ole saaneet BCG-rokotusta, voivat sairastua nopeasti eli muutaman viikon tai kuukauden päästä tartunnan saamisesta.

Vastustuskyvyltään normaaleilla aikuisilla tuberkuloosi voi alkaa oireilla puolen vuoden – vuoden kuluttua tartunnasta, mutta viive voi olla myös vuosikymmenien mittainen. Tuberkuloosi voi tartunnan jälkeen jäädä lepotilaan elimistöön (latentti tuberkuloosi-infektio) ja puhjeta sairaudeksi myöhemmin vastustuskyvyn heikentymisen (ikääntyminen, sairaus, lääkitys) vuoksi.

Miten tuberkuloosi ilmenee?

Tuberkuloosi voi aiheuttaa tulehduksen missä tahansa elimessä, yleisimmin keuhkoissa. Kaksi kolmasosaa tuberkuloositapauksista on keuhkotuberkuloosia.

Imusolmuketuberkuloosi on tavallisin muualla kuin keuhkoissa esiintyvä tuberkuloosin muoto.

Tuberkuloosia sairastavalla henkilöllä voi olla yhtä aikaa sekä keuhkotuberkuloosi että keuhkojen ulkopuolinen tuberkuloosi.

Mitkä ovat tuberkuloosin oireet?

Tuberkuloosiin liittyviä yleisoireita ovat huono ruokahalu, laihtuminen, väsymys, voimakas yöhikoilu, lämpöily tai kuumeilu. Lapsilla tuberkuloosin yleisoireena voi olla myös kasvun ja kehityksen hidastuminen.

Tuberkuloosin paikallisoireet riippuvat siitä, mikä elimistön osa sairastuu. Keuhkotuberkuloosin tärkein oire on pitkään, yli kolme viikkoa kestänyt yskä, joka voi muuttua ajan kuluessa limaiseksi. Yskänpuuskan yhteydessä voi tulla kellertäviä, ruskehtavia tai verisiä ysköksiä. Sairauden edetessä voi yskän lisäksi tulla hengenahdistusta ja rintakipua.

Imusolmuketuberkuloosissa tulehtunut rauhanen turpoaa eli kasvaa kooltaan. Useimmiten tulehtunut imusolmuke on kaulalla, mutta se voi olla myös kainalossa tai nivustaipeessa. Tavallisesti tällainen imusolmuke on aristamaton ja tuntuu kiinteältä. Jos tulehdus rajoittuu vain imusolmukkeeseen, ei sairastuneella välttämättä ole yleisoireita. Tulehduksen edetessä imusolmuke voi muuttua hyllyväksi,
punoittavaksi ja aristavaksi massaksi. Tällainen paiseeksi muuttunut tulehtunut imusolmuke voi erittää märkää iholle.

oireet